M. M. Keeravani

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
M. M. Keeravani
Henkilötiedot
Koko nimi Koduri Keeravani
Syntynyt4. heinäkuuta 1961 (ikä 63)
Andhra Pradesh, Intia
Ammatti säveltäjä,
laulaja
Ohjaaja
Taiteilijanimet Maragatha Mani,
M. M. Kreem
Aktiivisena 1987–
Aiheesta muualla
IMDb

M. M. Keeravani (teluguksi ఎం. ఎం. కీరవాణి; s. 4. heinäkuuta 1961 Andhra Pradesh, Intia) on intialainen elokuvamusiikin säveltäjä ja laulaja, joka tekee musiikkia telugun-, tamilin-, kannadan-, malajalamin- ja hindinkielisiin elokuviin.

Keeravani aloitti uransa vuonna 1987 säveltäjä Chakravarthyn apulaisena elokuvissa kuten Collectorgari Abbayi ja Bharathamlo Arjunudu. Ensimmäinen Keeravanin säveltämä elokuva itsenäisenä säveltäjänä oli vuoden 1990 elokuva Kalki, jota ei kuitenkaan julkaistu. Yleisön tietoisuuteen hän tuli samana vuonna ilmestyneellä elokuvalla Manasu Mamatha, ja hänen ensimmäinen paremmin pärjännyt elokuvansa oli vuoden 1991 Kshana Kshanam, jonka kaikki laulut nousivat paikallisten musiikkilistojen kärkipäähän. Tämän jälkeen Keeravani alkoi saada työtarjouksia eri puolilta Etelä-Intiaa. Keeravanin ensimmäinen suurempi hindinkielinen elokuva oli vuoden 1995 Criminal.

Keeravanilla on ollut paljon yhteisiä projekteja muun muassa hänen ohjaajana toimivan serkkunsa S. S. Rajamoulin kanssa. Keeravani on säveltänyt musiikkia yli kahteensataan intialaiseen elokuvaan ja voittanut useita elokuvapalkintoja.

Kansalliset elokuvapalkinnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filmfare Awards South

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tamil Nadu State Film Awards

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muita palkintoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. 45th National Film Festival 1998: Award for the Best Music Direction (PDF) Directorate of Film Festivals. Viitattu 30.4.2013. (englanniksi)
  2. Filmfare Awards 2009: Magadheera Steals the show 9.8.2010. IndiaGlitz. Viitattu 30.4.2013. (englanniksi)
  3. Creativity to the fore in low budget films The Times of India. 6.8.2011. Hyderabad. Arkistoitu 24.9.2012. Viitattu 30.4.2013. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]